J-Stars Victory VS+

J-Stars Victory VS+ on sisältörikas kunnianosoitus mangasarjakuvalle joka kuitenkin jää pelillisiltä ansioiltaan vajaaksi.

Peli juhlistaa japanilaisen Weekly Shōnen Jump mangalehden yli 45-vuotista taivalta keräämällä hahmoja siinä julkaistuista sarjakuvista ja laittamalla ne tappelemaan keskenään. Pelattavia hahmoja on kokonaisuudessaan 39 kappaletta, joiden lisäksi mukana on 13 hahmoa joita voi käyttää apuna taistelussa. Hahmovalikoima painottuu selvästi 2000-luvulla julkaistuihin sarjoihin mutta mukana on myös lehden kulta-ajalta, 1980/90-luvuilta, tuttuja taistelijoita.

Pääosassa pelissä on J-Adventure nimellä kulkeva tarinatila jossa pelaaja voi valita yhden neljästä päähenkilöstä. Tarinatilassa seikkaillaan eri sarjojen maailmat yhdistävässä Jump Worldissä, jossa pelaaja liikkuu laivalla paikasta toiseen suorittaen tehtäviä ja pääasiassa tapellen. Tarinatilan sisältö vaihtuu hieman valitun päähenkilön mukaan mutta käytännössä eri kampanjoiden merkittävin ero on vain siinä mitä hahmoja päähahmon lisäksi voi valita pelattavaksi.

Tuttuja paikkoja

Tarinatilan lisäksi pelistä löytyvät myös perinteiset versus, arcade ja online pelitilat. Hieman vaihtelua tuo kuitenkin Victory Road -pelitila, jossa pelaajat voivat vapaasti valita hahmonsa ja edetä yksin tai yhdessä kaverin kanssa läpi lyhyiden mutta vaikenevien kenttien.

Peli tuo grafiikaltaan onnistuneesti ja näyttävästi eri sarjojen hahmot yhteen mutta kompastuu ikävästi tärkeimmässä seikassa eli pelattavuudessa. Vaikka jokaisen pelihahmon taistelutyyli onkin yksilöllinen niin silti pelin areenapohjainen tappelu alkaa nopeasti toistamaan itseään. Vain muutamaan hyökkäykseen ja erikoishyökkäykseen perustuva pelimekaniikka on niin yksinkertainen, että se ei auta kestämään pelin järkyttävän suurta toiston määrää.

Omae wa mou shindeiru

Asiaa ei myöskään auta se että eri kenttiä missä taistelut tapahtuvat ei ole pelissä kovinkaan montaa mutta pelin tarinatila on silti todella pitkä. Joten samat tappeluareenat tulevat puuduttavan tutuiksi hyvin nopeasti.

Lopulta peliä voikin lähinnä suositella vain todella suurille Shōnen Jump faneille mutta silloinkin vain lyhyissä pelisessioissa.

Kehittäjä: Spike Chunsoft
Julkaisija: Bandai Namco
Alustat: PlayStation 4 (arvosteltu), PlayStation 3, PlayStation Vita
Julkaisupäivämäärät: 26. kesäkuuta 2015
Pegi: 12

Add a Comment

Your email address will not be published.