Kymmenen peliä päivässä

Töissä käyvän peliharrastajan arki ei ole aina helppoa. Pelejä ilmestyy ja kertyy hyllyihin huomattavasti nopeammalla tahdilla kuin niitä saa pelattua. Kun työ liittyy peleihin, pelaaminen voi alkaa tuntua työltä, mutta toisaalta myös pelaamattomuus saattaa aiheuttaa huonon omatunnon. Enää harvoin ilmestyy pelejä, jotka innostavat niin paljon, että niille saa järjestettyä tarpeeksi aikaa pelatakseen ne tuoreeltaan. Tämän ongelman paikkaaminen oli yksi niistä syistä, miksi aloitin sivutyöni peliarvostelijana. Ongelmia tulee vastaan siinäkin: nyt on melkein aina joku peli jota pitää pelata. Milloin enää ehtii paikata aukkoja vähänkään vanhempien pelien osalta? Pelkästään omista hyllyistä löytyy jo satoja pelaamattomia pelejä, ja vielä enemmän niitä on omalla kirjoittamattomalla pelattavien pelien listalla. Lomilla tulee pelattua peli tai pari, mutta millään aika ei riitä pääsemään ajan tasalle edes niiden kiinnostavimpien tapausten kohdalla.

Tätä jälleen kerran eräänä iltana pohtiessani mieleeni tuli ajatus, millä asiaa voisi yrittää korjata edes osittain. Pelejä ei tarvitse pelata läpi asti saadakseen niistä hyvän kuvan, ja miksi edes tehdä niin silloin jos alku ei herätä kiinnostusta? Pelien aloittaminen on kuitenkin hankalaa. Korjausyritykseni onkin pitää eräänlaisia “kokeilumaratoneja”, jolloin yhden päivän aikana kokeilen useita pelejä, joita en ole jostain syystä vielä pelannut. Tavoitteena on saada näistä peleistä parempi kuva ja vähentää pelattavien pelien listassa olevia pelejä löytämällä ne mitkä oikeasti kiinnostavat.

Päätin ottaa ensimmäiseen kokeilumaratoniin yhteensä kymmenen peliä. Pelien valinnassa otan huomioon seuraavat seikat: 1) Pelin tulee olla sellainen, jota en ole (mahdollista nopeaa kokeilua lukuunottamatta) pelannut lainkaan. 2) Pelin tulee löytyä itseltä, sillä omat pelaamattomat pelit häiritsevät eniten. 3) Valitun pelin tulisi olla sellainen, jonka pelaamattomuus häiritsee ainakin jollain tasolla, mutta josta en ole täysin varma haluanko pelata peliä läpi asti. 4) Yhden kokeilumaratonin pelien tulisi olla keskenään mahdollisimman erilaisia joko genreltään, alustaltaan ja/tai iältään, jotta päivän aikana tulisi käsiteltyä laajasti erityyppisiä pelejä.

Kun pelit on valittu, jokaiselle pelille on varattu tasan puoli tuntia, ja pelien välillä on vartin tauko, jonka aikana tulee kirjoittaa muistiinpanot ja vaihtaa peliä. Yhteensä koko maratoniin kuluu kahdeksan tuntia sisältäen puolen tunnin tauon maratonin puolivälissä. Jotta itse pelaamisen aikana tulisi mahdollisimman vähemmän ongelmia, etukäteisvalmisteluissa teen tarvittavat asennukset ja testailut ja otan esiin pelit ja pelialustat joita päivän aikana tarvitaan. Jokaisesta pelistä raportoin pelin valintaan vaikuttaneet syyt, sen pelaamisen aikana syntyneen vaikutelman sekä sen, aionko jatkaa pelaamista vai en.

Ensimmäiseen kokeilumaratoniin valikoitui pelejä kahdenkymmenen vuoden ajalta, kymmenelle eri alustalle. Genrejäkin on edustettuna useampia, joskin roolipelit nousivat hiukan yliedustetuksi.

Pirates (1990, Amiga)
Miksi? Myönnettäköön, että tässä vaikutuksena oli enemmänkin alusta kuin itse peli. Amiga jäi itseltäni aikoinaan väliin kokonaan, ja vaikka nykyään Amigoita on pyörinyt kotona pidempäänkin, on niillä pelaaminen jäänyt lähes kokonaan. Piratesin valitsin, koska se on klassikko, josta tiedän aivan liian vähän. Toisin kuin monet muut pelit tässä listassa, en ole edes nähnyt kenenkään koskaan pelaavan tätä, vaikka moni peliin viittaakin.

Vaikutelma: Heti alussa pelialusta loi oman tunnelmansa: Juuri toimivaksi testattu Amiga ei suostu lukemaan diskettiä. Uudelleenkäynnistys ei auta, vaan ruutuun tulee software erroria. Yrittämällä uudestaan peli vihdoin käynnistyy, ja hukkaan meni vain pari minuuttia. Itse pelikään ei pahemmin yritä tehdä itsestään helposti lähestyttävää. Ensimmäisenä joudun miekkailuun, joka kuluu ihmetellessä mitä sen aikana pitää oikein tehdä. Ruudussa näkyy vain vilkkuva nuoli. Lopulta ymmärrän, että hiirtä pitää kliksutella kun nuoli on valkoinen… tietenkin! Sama hämmennys kuvaa koko pelin kulkua. Kuljen hölmönä saarella ja merellä unohtaen jatkuvasti kenen kanssa oikein olin sodassa. Hämmennyksestä huolimatta peli soljuu eteenpäin, taistelen merirosvoja ja englantilaisia vastaan, hankin saalista ja uusia laivoja. Pärjään mielestäni hienosti, mutta kun jaan sotasaalista miehistölle, he näyttävät tyytymättömiltä. Ne kiittämättömät! Pelikerta jää aika pintapuoliseksi raapaisuksi, ja paljon pelistä jää kokematta, kuulemma.

Jatkanko pelaamista? En usko. Peli vaikutti ihan hauskalta ja varsinkin aikaansa nähden vaikuttavalta. Vaikka näkemättä jäi monia asioita, jatkaminen ei vain oikein innosta. Voi olla että joskus jatkan piraattien lahtaamista, mutta tällä hetkellä se tuntuu melko epätodennäköiseltä.

Zelda: Ocarina of Time (1998, N64)
Miksi? En ole oikein koskaan päässyt sisälle Zelda-sarjaan. Aikoinaan pelit jäivät väliin, ja nykyään olen paria aloittanut pelaamaan sen kummemmin kuitenkaan innostumatta. Tätä Zeldaa tituleerataan usein jopa maailman parhaaksi peliksi, joten siinä syytä kerrakseen.

Vaikutelma: Puolen tunnin pelaamisen perusteella tämä ei kyllä vakuuttanut. Alkudemo vie peliajasta vähän turhan paljon aikaa sen sisältöön nähden, ja koko loppuajan vietän pienellä alueella pohtien minne mennä ja sitten mitä pitäisi tehdä että sinne pääsisi. Pelissä joku maaginen puu lähettää oman haltijan minulle, siis Linkille, ja alkaa johdattaa minua luokseen. Kaikilta muilta metsän asukkailta jostain syystä jo oma haltija löytyy, ja he vaikuttavat huvittuneen ylpeiltä siitä että olen vihdoin saanut moisen myös. Grafiikat ovat alkuaikojen 3D-grafiikkaa, eivätkä lainkaan mieluisat. Dialogissa on muutamia hymyilyttäviä heittoja, mutta muuten peli ei lämmitä.

Jatkanko pelaamista? Luultavasti. Jos en olisi kuullut pelistä etukäteen niin paljon, tuskin jatkaisin pelaamista. Mutta kai peli on suosionsa jollain ansainnut, joten luultavasti annan pelille vielä toisen mahdollisuuden. Puoli tuntia ei vain riittänyt.

Lunar Silver Star (1999, PS1)
Miksi? Hyllyistä löytyy lukuisia japanilaisia roolipelejä joita haluaisin pelata, mutta aikaavievinä ne usein jäävät aloittamatta. Oli selvää että pelien joukkoon pitäisi saada yksi PS1:n useista roolipeleistä auttamaan päättämään, onko juuri se lisäajan arvoinen. Yhtä hyvin tämän pelin tilalla olisi voinut olla muukin näistä peleistä.

Vaikutelma: Alun tekniset ongelmat ja alkuanimaatiot veivät lähes kolmasosan ajasta. Peli ei meinannut millään käynnistyä, kun konsoli ei tunnistanut levyä. Vaikka en päässyt itse pelissä pitkälle, se vei heti mukanaan. Grafiikat ovat kauniita ja musiikki erinomaista, dialogit hauskoja. Ainoa asia, mikä vähän häiritsi, oli amerikanenglantilainen ääninäyttely. Se ei tuntunut sopivan japanilaiseen peliin lainkaan. Parasta pelissä on Nall, kissannäköinen lentävä otus, jolla on pelissä myös hauskimmat jutut. Pelissä ryhmä nuoria lähtevät seikkailemaan ja etsimään valkoista lohikäärmettä. Vaikka tarinasta ei ehdi selvitä paljoa, se kiinnostaa lähes välittömästi. Harmitti, kun aika loppui, sillä tätä peliä olisi mielellään jatkanut pidempäänkin.

Jatkanko pelaamista? Ehdottomasti. Jos Zeldan kohdalla puoli tuntia oli liian vähän, tässä se oli täysin tarpeeksi: peli on loistava.

Pokémon Red (1999, Gameboy Color)
Miksi? Pokémonit ovat hauskoja. Anime-sarjaa tuli seurattua satunnaisesti, mutta pelejä en ole juuri pelannut. Ensimmäinen Pokémon-peli tuntui hyvältä idealta kokeiltavaksi.

Vaikutelma: Peli ei paljon yllätyksiä tuonut. Sain valita proffalta ikioman pokémonin ja lähdin maailmalle. Taistelin villejä pokémoneja vastaan ja käväisin pokémon-sairaalassa. Kilpailijani sai myös pokémonin, ja päihitin hänet. Sain Pokédexin johon voi keräillä tietoja pokémoneista. Peliaika loppui ennenkuin ehdin päästä pelissä vaiheeseen, jossa pokémoneja voi myös pyydystää. Ihan kiva peli, mutta tuntuu että tämä pelikerta ei opettanut oikein mitään uutta; periaatteessa juonikin oli enemmän tai vähemmän tuttu anime-sarjasta.

Jatkanko pelaamista? Ehkä joskus. Pelaaminen tuntui totta puhuen vähän tylsältä, mutta varsinkin pokémonien keräily kiinnostaisi vielä kokea. Voi siis olla että motivaatiota voisi riittää pelata peliä hieman pidemmälle, ehkä ei kuitenkaan läpi asti. Kiinnostaisi myös kokeilla, eroavatko muut tuon ajan Pokémon-pelit toisistaan. Onko esimerkiksi samaan aikaan ilmestynyt Pokémon Blue identtinen, mutta eri pokémoneilla?

Onimusha Warlords (2001, PS2)
Miksi? Meillä on hyllyssä monta Onimusha-sarjan peliä, vaikka yhtäkään emme ole pelanneet. Siinä pelejä katsellessa sitten ihmettelin, että miksi nämä ovat aikoinaan hyllyyn jääneet, ja päätin ottaa selvää minkälaisista peleistä oikeastaan onkaan kyse.

Vaikutelma: Yllättäen tämäkin sessio alkoi teknisillä ongelmilla. Ilmeisesti lukupääongelmista kärsivä PS2 piti vaihtaa toiseen, jotta peli lähti pyörimään. Onneksi vaihto oli nopeasti hoidettu. Sen sijaan paljon enemmän aikaa kului alkuanimaatioon. Pituus ei kuitenkaan haitannut, sillä alku oli hieno, elokuvamainen, jopa taiteellinen. 1500-luvun Japaniin sijoittuvassa pelissä pelaan samuraina, joka lähtee tuhoamaan demoneita ja pelastamaan prinsessaa. Koska pelkällä katanalla ei demoneita kukisteta, saan Oniksi kutsutuilta henkimaailman olennoilta voimia, jotka auttavat minua sankarin matkallani. Puolessa välissä olin hädin tuskin päässyt liikuttamaan hahmoani, mutta sitten pelaaminen pääsi alkamaan. Hack-and-slash -tyylinen peli itsessään ei vaikuttanut kovin erikoiselta, mutta se eteni hyvin ja jäi kiinnostamaan. Aika loppui aivan liian nopeasti.

Jatkanko pelaamista: Luultavasti. Pelin alkuanimaatiot vaikuttivat kiinnostavammilta kuin itse pelaaminen, mutta tarina ja pelin kehittyminen jäi kiinnostamaan sen verran, että toivottavasti pääsen vielä palaamaan tähän.

Pikmin (2002, GC)
Miksi? Jälleen yksi klassikko jota en ole pelannut, vaikka nämäkin ovat kauan hyllyssä olleet. Usein olen harkinnut pelin aloittamista, mutta jostain syystä valitsen lopulta aina jonkun muun pelin.

Vaikutelma: Pikminissä pääsee nopeasti pelaamaan. Värikkäät grafiikat ja hassu musiikki tukevat pöhköä peliä. Pelin idea oli entuudestaan tuttu: olen planeetalle haaksirikkoutunut kaveri, jonka on sipulimaisten otusten, Pikminien, avulla löydettävä aluksen osat ja korjattava se. Pelikerta ei varsinaisesti tuonut esiin mitään uutta. Silti pikminien keräily ja heittely on hauskaa puuhaa.

Jatkanko pelaamista: Ehkä joskus. Tuntuu että ehkä puoli tuntia riitti tälle pelille, mutta jos joskus kaipaan tämäntyyppistä ajanvietettä, voi olla että kaivan pelin uudelleen esiin. Myös jatko-osaa voisi kokeilla.

Lionheart (2003, PC)
Miksi? Löysin tämän pelienvaihtotorilta viime vuonna. En ollut kuullut pelistä mitään aiemmin, mutta se on Black Islen roolipeli, ja herätti jo sillä kiinnostukseni. Peliä ei kuitenkaan ole tullut pelattua ja veikkaan että olisi jäänyt vielä pitkäksi aikaa kokeilematta.

Vaikutelma: Dialogi ja ääninäyttely yksinään tekevät pelistä mainion. Suvussani Rikhard Leijonamielestä lähtien kulkenut, sisälläni asusteleva demoni jutustelee outoja ja auttaa tekemään taikoja. Peli on perinteistä CRPG:tä, ja vaikka varsinaisiin taisteluihin asti en päässyt, jo kaupungissa seikkailun perusteella peli vaikuttaa hyvältä.

Jatkanko pelaamista: Ehdottomasti. Pelisession jälkeen luin joitain arvosteluja, ja niiden perusteella peli huononee edetessään, mutta sen verran hyvän ensivaikutelman peli teki, että palaan tähän vielä uudelleen. Ja vaikka pelimekaniikat osoittautuisivat huonoksi, nekin kestää jos tarina kantaa.

Patapon (2008, PSP)
Miksi? Tämä on peli jota olen halunnut kokeilla jo pitkään, mutta PSP on puuttunut. Nyt kun se on, hankin tämän jo jouluksi ja tarkoitus on ollut pelata sitä siitä lähtien. Muut pelit menevät kuitenkin jatkuvasti tämän ohi prioriteettilistalla.

Vaikutelma: Hauska rytmipeli, kivat grafiikat ja hupaisat äänet. Pelissä toimitaan Patapon-otusten Kaikkivaltiaana, joka ohjaa kaikkea heidän tekemistään rummuttamalla tahtia, eli painelemalla oikeita nappeja oikeassa rytmissä. Varsinkin kun peli sujuu hyvin, se saa hyvälle mielelle. Vähän kuten Pikminkin, tässäkään pelaaminen ei tuonut esille varsinaisesti mitään uutta tai yllättävää, sillä mielikuva pelistä osui aikalailla oikeaan.

Jatkanko pelaamista: Luultavasti. Vaikka olenkin surkea rytmipeleissä, voisin hyvin kuvitella jatkossa pelaavansa pieninä annoksina esimerkiksi nukkumaan mennessä tai junamatkoilla. Ja taidan niin myös jossain vaiheessa tehdä.

No More Heroes (2008, Wii)
Miksi? Tämä ja killer7 ovat pelejä, joista on kuulemani perusteella ollut melko hämärä käsitys, mutta silti aika kova usko siihen, että tulen pitämään niistä. Tietynlainen outous on pelille plussaa, ja näissä sitä tuntuisi olevan reilusti.

Vaikutelma: Peli saa pitämään itsestään heti ensihetkistä lähtien. Päähenkilö on siis melko hyvä sarjamurhaaja, mutta ei paras. Tarkemmin sanottuna paremmuusjärjestyksessä 11. Ja kun joku tulee kertomaan, että ollakseen paras pitää nuo kymmenen parempaa tappaa, niin mikäs siinä! Tyyppi lähtee siis matkaan pattereilla toimivan valomiekkakatanansa kanssa, ja tappaa kaiken tieltään. Tapettaessa viholliset suihkuavat kolikoita ja katanan pattereita tulee aina välillä ladata vatkaamalla sitä epäilyttävän näköisesti. Välillä käydään kotona vaihtamassa vaatteita ja hoivaamassa kissaa. Alun perusteella loistava peli!

Jatkanko pelaamista? Ehdottomasti. Ajan loppuessa toivoin että tämä olisi ollut session viimeinen peli, että olisin voinut jatkaa sitä saman tien.

Red Dead Redemption (2010, Xbox 360)
Miksi? Tämä on niitä viime vuosien paljon puhuttuja pelejä, jotka pääsivät pelattavien pelien listaan, mutta eivät koskaan pelattavaksi asti. Melko pitkänä ja paljon sitoutumista vaativana pelinä tämä oli ehkä turhan pelottava kiireiden keskellä aloitettavaksi.

Vaikutelma: Edelliseen verrattuna peli lähtee liikkeelle hitaammin ja on paljon vakavampi ja realistisempi. Pelimaailma näyttää upealta ja ääninäyttely on hyvää. Villiin lähteen sijoittuvassa pelissä heppani meinaa karata omille teilleen, mutta muuten kontrollitkin toimivat. Ennen kaikkea, vaikka tarinasta ei juuri mitään vielä puolen tunnin jälkeen tiedäkään, tarinankerronta toimii ja jää kiinnostamaan.

Jatkanko pelaamista? Ehdottomasti. Peli ehkä vähän kärsi sijoittelussaan No More Heroesin jälkeen, sillä vakavahenkinen länkkäri ei ollut juuri sitä mitä sen jälkeen kaipasin. Silti kiinnostus tätäkin peliä kohtaan kasvoi, mutta luultavasti otan tämän esiin vasta sitten kun tiedän että aikaa riittää pelaamiseen kunnolla.

Kymmenen peliä on siis onnistuneesti kokeiltu. Mitä jäi käteen, ja mitä tämän jälkeen? Ainakin se tuli huomattua, että puoli tuntia ei ole läheskään aina tarpeeksi saamaan pelistä kunnon kuvaa. Jos arvosteluita on yhtään uskominen, Zeldasta tuli huonompi ja Lionheartista parempi kuva kuin mitä pelit oikeastaan ansaitsisivat. Joidenkin pelien kohdalla puoli tuntia taas riitti mainiosti. Jokaisesta pelistä on kuitenkin nyt vähintäänkin hieman parempi kuva kuin aiemmin, ja se oli koko maratonin päätavoite. Olisi mielenkiintoista seurata, kuinka “oikean” kuvan olen peleistä saanut jos ja kun joskus jatkan pelejä eteenpäin.

Huomasin myös jotain, minkä olen jo tiedostanut jonkin aikaa: peleistä on hirveän hankala päästää irti. Koska pelasin pelejä, jotka ainakin jossain määrin kiinnostivat jo etukäteen, ei ole suuri yllätys, että haluan jatkaa monen pelin pelaamista. Periaatteessa nyt minulla on siis kesken yhdeksän peliä enemmän kuin aiemmin – tässä mielessä siis juuri päinvastainen vaikutus kuin tavoitteena oli. Jopa sen ainoan pelin, jota en usko jatkavani, meinasi senkin luopumisesta tulla huono omatunto ja mieleen syitä miksi peliä pitäisi vielä jatkaa. Yritin kuitenkin olla jatko-odotuksissa mahdollisimman rehellinen.

Kolmas maratonin tulos on se, että aika hyvin joukosta selvisivät ne pelit, jotka aidosti innostavat, ja niistä syntyi myös jonkinlainen prioriteettilista. Vielä saman illan aikana jatkoin hetken No More Heroesia ja Lunaria. Toivon, että ehdin pelata näitä kahta myös lähitulevaisuudessa. Optimisti sisälläni pitää yllä toivottomia ajatuksia siitä, että jatkaisin kaikkia yhdeksää peliä vielä lähiaikoina ja saisin ne kokonaisuudessaan “pois päiväjärjestyksestä”. Ei tule onnistumaan, vastaa puolestaan realisti.

Kokeilumaratoni oli hauska, ja aion ehdottomasti tehdä saman jälleen jonain vapaapäivänä. Koska tilastot ovat hauskoja nekin, kirjasin ylös jatkoaikeiltani eri todennäköisyysluokkiin kuuluvien pelien lukumäärät alle. Aion käyttää samoja kategorioita myös jatkossa, ja on mielenkiintoista nähdä jakautuvatko ne samantyyppisesti.

En usko: 1
Ehkä joskus: 2
Luultavasti: 3
Ehdottomasti: 4